kaikki logot vierekkaein. PieniKeudasta lähtee vuosittain jo lähes 140 opiskelijaa maailmalle 3-12 viikkoa kestäville kansainvälisille jaksoille. Jaksolle lähdetään yleensä opintojen loppuvaiheessa, ja jaksot suunnitellaan ja hyväksiluetaan aina osana opintoja. Suurin osa jaksoista on työpaikalla järjestettävän koulutuksen jaksoja, eli oman alan työpaikalla työskentelyä. Jonkin verran jaksoihin kuuluu myös yhteistyökouluilla tutustumista paikalliseen kouluun, kulttuuriin, opetukseen ja opiskelijoihin.

Keudassa kansainväliselle jaksolle haetaan 4-6kk ennen toivottua jakson ajankohtaa hakemuksella.   Kansainvälisiä jaksoja toteutetaan sekä yksin että ryhmissä. Jaksojen pituus mitoitetaan opiskelijan valmiuksien ja vastaanottavan tahon mahdollisuuksien mukaan.

Kansainvälinen jakso rahoitetaan apurahalla. Keudalla on käytössään EU:n Erasmus+ apurahoja, sekä joillain aloilla Opetushallituksen myöntämiä apurahoja EU:n ulkopuolisiin kohteisiin Etelä-Koreassa (FinKoEdu), Venäjällä  (Akkuna-Venäjä-verkosto) ja Kiinassa (FinnVET in China).

Järjestämme jaksoja kumppaneidemme kanssa 18:ssa eri maassa.

IMG 0339

Keudan pienkonekorjausalan ja rakennusalan opiskelijat 4 viikon kansainvälisellä jaksolla Slovenian Ptuij:ssa keväällä 2019. Opiskelijat työskentelivät jaksonsa aikana paikallisella autokorjaamolla ja rakennusfirmassa. 

 

Oletko Keudan opiskelija ja kiinnostunut hakemaan kansainväliselle jaksolle? -Lue hakuohjeet sivuilta: "Miten hakeudun kansainväliselle jaksolle?"

 

Seuraa Keudalaistan opiskelijoiden kokemuksia ulkomailla instagramissa: @keudainternational

 

 

 

 

 

 

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi